Kitara voi innoittaa musiikin opiskeluun
Kitara on suosittu soitin musiikin opiskelussa
Musiikin opiskelun voi aloittaa monesta eri soittimesta. Kitara on vuodesta toiseen yksi suosituimmista soittimista, ja siihen on monta eri syytä: jos musiikin opiskelija kuuntelee eniten vaikkapa rock-musiikkia, kitara alkaa usein kiinnostamaan, koska se on usein suuressa roolissa tällaisessa musiikissa – kukapa ei haluaisi oppia soittamaan kuten Jimi Hendrix tai Eric Clapton.
Moni kuitenkin yllättyy soiton aloitettuaan, sillä jos haluaa kehittyä hyväksi kitaristiksi, musiikin opiskeluun täytyy käyttää paljon aikaa. Kitaraa täytyy oikeasti haluta soittaa, jotta sen soiton opettelulle jaksaa antaa kaikkensa. Kun siinä onnistuu, kitaransoiton opiskelu on erittäin palkitseva prosessi, jossa oman edistyksensä huomaa nopeasti. Tässä postauksessa on muutamia perusohjeita ja vinkkejä musiikin opiskeluun kitaralla, jotta alkusi olisi hieman helpompi.
Valitse itsellesi sopiva kitara
Aloittelijan kannattaa yleensä valita akustinen kitara, koska sen soittamiseen ei tarvita vahvistinta, ja se on yksinkertaisempi käsitellä. Myös klassiset kitarat ovat hyviä aloittelijoille, koska niissä on nailonkielet, jotka tuntuvat hieman mukavammilta sormille. Tästä voi olla iso apu, sillä jatkuvan harjoittelun tuloksena sormenpääsi tulevat kipeytymään nopeasti.
Lähde liikkeelle perusotteista ja soinnuista
Aloita opettelemalla perussoinnut, kuten C, G, D, A ja E. Kun olet opetellut hallitsemaan nämä otteet, voit siirtyä monimutkaisempiin sointuihin ja sormiasentoihin. Vaikka tämä määrä sointuja saattaa kuulostaa vähältä, niiden opetteluun menee aivan alussa aikaa, sillä sormesi eivät todennäköisesti ole tottuneet venymään sointujen vaatimiin asentoihin.
Harjoittele usein ja vähän kerrallaan
Kuten minkä tahansa taidon kohdalla, myös kitaransoitossa harjoittelu tekee mestarin. Yritä soittaa kitaraa päivittäin, vaikka se olisi vain 10–15 minuuttia kerralla. Jos yrität pakottaa itseäsi soittamaan liian pitkään kerralla, saatat vain tehdä soittamisesta itsellesi vastentahtoista.
Kuuntele musiikkia, jossa kuulet kitaran
Musiikin opiskelun tukena on hyvä kuunnella paljon musiikkia ja erityisesti kitaravetoisia kappaleita, ja yritä samalla tunnistaa sointuja, riffejä ja erilaisia melodiakulkuja. Näin korvasi harjaantuu jatkuvasti enemmän, ja se auttaa sinua soiton opiskelussa jatkossa.
Harjoittele soittamaan yhdessä muiden kanssa
Kun opettelet soittamista myös yhdessä muiden kanssa, pääset helposti kehittämään rytmikorvaasi ja omia soittovalmiuksiasi, sillä on aivan erilaista harjoitella soittoa samassa tahdissa muiden kanssa. Vaikka et haluaisikaan koskaan esiintyä yleisöille ja soitat mieluummin yksin, yhdessä harjoittelu on hyödyllistä.
Opettele lukemaan nuotteja ja tabulatuureja
Monet kitaristit opettelevat uusia kappaleita korvakuulolta, mutta siltikin nuotinlukutaito ja tabulatuurien tuntemus avaa uusia mahdollisuuksia ja auttaa ymmärtämään musiikkia syvällisemmin. Jos korvakuulolta soittaminen tuntuu etenkin alussa vaikealta, tabulatuureista saat helposti apua kappaleiden ymmärtämiseen.
Käytä metronomia
Rytmissä pysymistä voi olla vaikeaa harjoitella, kun musiikin opiskelun kitaralla on aloittanut yksin. Kun käytät metronomia soittaessasi, opit kehittämään ajantajuasi ja rytmikäsitystäsi. Voit säätää metronomia eri nopeuksille, jotta pystyt soittamaan monenlaisia kappaleita.
Opiskele musiikin teoriaa
Musiikin teoria voi aluksi tuntua monimutkaiselta, mutta sen opiskeluun kannattaa panostaa, sillä se auttaa sinua ymmärtämään musiikkia syvällisemmin. Opiskele ainakin asteikkoja, sointurakenteita ja harmoniaa.
Pohdi, haluatko ottaa oppitunteja
Vaikka monet oppivat soittamaan itsenäisen opiskelun avulla, opettajan palaute voi olla korvaamatonta. Hän osaa näyttää oikeat tekniikat ja antaa vinkkejä ammattilaisen näkökulmasta. Lisäksi säännölliset tapaamiset musiikinopettajan kanssa saattavat motivoida sinua harjoittelemaan, jos säännöllisen harjoittelun ylläpito tuntuu haastavalta.
Muista nauttia musiikin opiskelusta
Muista, että musiikin opiskelussa ei koskaan tule valmiiksi: parhaimmillakin soittajilla on aina jotakin kehitettävää. Kukaan ei ole kitaravirtuoosi saman tien, joten muista kiinnittää huomiota pieniinkin edistymisen hetkiin ja onnitella itseäsi niistä. Nauti joka hetkestä kitaransoiton parissa, olitpa sitten soittamassa lempikappalettasi tai opettelemassa itsellesi aivan uutta tekniikkaa.